torstai 12. toukokuuta 2016

Kasvimaan viimeistelyä

Kun suodatinkangas ja laatikot olivat paikoillaan, piti keksiä jotakin käytävien peitoksi. Kuorikate olisi ihan nätti, mutta lehtokotilo-ongelman vuoksi välttelen kaikkia eloperäisiäkatteita. 

Googlailun perusteella päädyin singeliin, mutta kun soitin kiviainestoimittajalle, hän suosittelikin kivituhkaa. Tilasin siis kolme kuutiota kivituhkaa. Valtaosa käytävistä on jo peitetty ja loputkin yritän saada valmiiksi ennen viikonlopun sateita.

Ja vaikka projekti onkin vielä vähän vaiheessa, oli pakko tehdä jo ensimmäiset kylvöt. Harson alla kasvaa jo erilaisia salaatteja, pinaattia ja toisessa laatikossa härkäpapua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!