maanantai 9. toukokuuta 2016

Maissia kasvamaan

Ostin Pihapiiri-messuilta Hyötykasviyhdistyksen osastolta kukkien ja hyötykasvien siemeniä. Osa jää odottamaan ensi vuoden maaliskuuta ja esikasvatusta.

Lanttua ja pensaspapua aion kokeilla jo tänä vuonna. Eksoottisin hankinta oli sokerimaissi, "Early Extra Sweet". Pohdin pitkään uskallanko aloittelijana kokeilla, mutta kun luin Lavatarhuri-kirjasta maissin ja salkopavun viihtyvän samassa lavassa, päätin yrittää.

Valitsemaani maissilajiketta esikasvatetaan kolme viikkoa. Karaistut taimet istutetaan ulos harson alle, kun maan lämpötila on vähintään +14.

Maissia kasvatetaan vain yhtä lajiketta kerrallaan, sillä ristipölytyksestä on ennemmin haittaa kuin hyötyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!