Sunnuntaina oli ensimmäinen kunnon kevätpäivä, jolloin pääsi puuhastelemaan puutarhaan. Aurinko lämmitti ihanasti!
Siivosin isoa perennapenkkiä. Ainakin sammalleimut näyttävät selvinneen hienosti talvesta. Istutin syksyllä kymmepnittäin tulppaaneja penkkiin. Pieniä piippoja näkyi jo!
Kutsun perennapenkkiä katastrofikukkapenkiksi. Ostin viime keväänä kuormallisen multaa, joka osoittautui huonolaatuiseksi. Multa oli hyvin tiivistä ja täynnä rikkaruohoja. Haetutin loppukuorman pois, mutta perennapenkki oli jo tehty. Ei auta kuin kitkeä ahkerasti. Mullan piti myös olla kalkittua, mutta sammalkasvusto on runsasta. Kalkitsin siis penkin.
Koska perennat on istutettu vasta viime vuonna, on kasvien väleissä tilaa. Viime vuonna yritin kasvattaa erilaisia yksivuotisia kukkia, mutta todennäköisesti kitkin kaiken ylimääräisen rikkaruohoina pois. Ainoastaan tuoksuherneet kasvoivat.
Nyt otin uuden yrityksen ja kylvin penkkiin aikaisia lajikkeita, kolmenlaisia unikoita ja punakosmosta. Toivottavasti onnistun tänä kesänä paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti!