Ostin viikonlopun viihdykkeeksi Viherpiha ja Kotipuutarha -lehdet. Molemmat ovat asiantuntevia julkaisuja, mutta toivoisin lehdiltä vielä enemmän visuaalista iloittelua. Kotimaiset puutarhalehdet on tehty ennen kaikkea hyötynäkökulmasta.
Molemmat lehdet ovat aika perinteisiä julkaisuja, eikä ote ole kovin rohkea. Viherpihan alkuosan paperilaatu tekee lehdestä jopa hieman halvan oloisen.
Molemmat puutarhaesittelyt sijoittuivan Viherpihassa etelän suotuisiin olosuhteisiin, mikä oli harmillista. Sen sijaan lehden lavakasvatukseen keskittynyt juttu oli oivallinen ja omalta kannaltani erittäin ajankohtainen.
Kotipuutarhan kokonaisuus oli mielenkiintoinen, sain vinkkejä mm. pensasmustikoitteni hoitoon. Ajoittain lehden käyttämä sanasto hämmentää aloittelijaa. Esimerkiksi pensaiden juroamimen on minulle täysin vieras termi.
Oma lempilehteni on Garden Illustrated, sitä vaan ei tahdo ihan kaikkialta löytyä, joiltakin ärriltä välillä. Silmä lepää upeissa kasviyhdistelmissä ja puutarhoissa. Suosittelen!
VastaaPoistaPitää käydä etsimässä! Myös ruotsalaisilla on kivoja puutarhalehtiä.
Poista